QR code
Tapani Määttä's avatar

Tapani Määttä

Espoo

Olen toiminut yrittäjänä ja yritysjohtajana noin 20 vuoden ajan. Tuona aikana olen päässyt luomaan kasvua niin muutaman kaveruksen 'nyrkkipajassa' kuin kansainvälistymisen kynnyksellä olevassa alansa markkinajohtajayrityksessä. Hienojen onnistumisten ja kasvutarinoiden lisäksi mukaan on mahtunut myös raskaita karikoita, joiden tuoman kokemuksen koen korvaamattoman arvokkaaksi. Minulle on tarjoutunut ilo ja kunnia työskennellä yhdessä uskomattoman osaavien ihmisten kanssa sekä venyttää osaamiseni rajoja niin johtamisen ja tiimien rakentamisen kuin markkinoinnin, myynnin ja tuotteistamisenkin saroilla. Uskon, että pystyn tarjoamaan liiketoiminnan kehittämiseen vankkaa myynnillistä näkemystä, jossa tuorein teoria ja piinkova kokemus lyövät lujasti kättä.